Panosta oikeanlaiseen talkoolavaan - säästät vaivaa ja rahaa
Syksy on oivaa talkooaikaa. Lehdet putoilevat puista, pihat hiljenevät ja talvi tekee tuloaan. Olosuhteet muuttuvat melkoisesti, kun pikkuhiljaa ilma kylmenee ja lumi laskeutuu maahan. Kotitalouksissa ja taloyhtiöissä on siis korkea aika saada ympäristö sille tolalle, että piha ja koti ovat valmiina talven varalle. Ylimääräiselle jätteelle tai tavaralle ei ole sijaa.
Talkoita suunniteltaessa on tärkeää ennakoida, millaista jätettä työn touhussa todennäköisimmin syntyy. Tällöin asukkaiden on helpointa kartoittaa tilanne siitä, miten jätehuolto, kierrätys ja muu siivoaminen onnistuu parhaiten sekä hinnan että käytännöllisyyden puolesta.
Talkoolava monista vaihtoehdoista
Ennen talkoiden aloittamista on tärkeä ottaa selvää, millaista jätettä projektin aikana syntyy. Rajoittuuko urakka enimmäkseen pihamaalle, jolloin jätelajeina ovat todennäköisimmin viher- ja puujäte? Vai onko tarkoituksena siivota myös esimerkiksi varastoja, jolloin jätettä kertyy useampaa sorttia?
Helppopalvelut tarjoaa monenlaisia vaihtolavaratkaisuja, joten lähes jokaiselle jätelajille löytyy oma jätelavansa. Pieni kaukonäköisyys säästää asiakkaan monelta vaivalta ja myös mahdollisesti lisäkuluilta.
Jätejakeella on väliä
Vaikka esimerkiksi talkoolavalle saa laittaa oksia, ei se ole tarkoituksenmukaista. Jätelava on tarkoitus valita nimenomaan sille tulevan pääjätelajikkeen mukaan. Mitä tarkemmin talkoolaiset osaavat ennakoida, millaista jätettä syntyy, sitä selvemmin he pystyvät päättämään tarpeistaan.
Kuten Helppopalveluiden verkkosivuilta näkee, kiinteät hinnat takaavat sen, että oikein järjesteltynä talkoot sujuvat vailla yllätyksiä.
Väärä lavavalinta voi näkyä kustannuksissa
Jätelavojen hinnat sisältävät kaiken: 14 vuorokauden vuokra-ajan, jätemaksut sekä valittavana on yksi kolmesta eri lavakoosta. Esimerkiksi normaalikokoisen Talkoolavan hinta on 625 euroa ja mikäli se täytetään oikein, lisäkustannuksia ei synny. Tutustu Helppopalveluiden erilaisiin lavatyyppeihin. Saatavilla on myös lajitteluohjeet.
Mikäli talkoissa syntyvää jätettä laitetaan väärälle vaihtolavalle, saattaa loppusummaan tulla lisäeuroja esimerkiksi muuttuvien jätemaksujen muodossa, kun lavoilla ei olekaan vain sitä, mitä sinne kuuluisi. On siis muistettava, että oikeanlaisen jätelavan tilaaminen on tärkeää jo projektin alussa.
Helpposäkki kaiken varalta
Mikäli talkoista syntyy tietynlaista jätettä selkeästi vähemmän kuin muuta jätettä, voi talkooväki turvautua myös Helpposäkkiin, kuution kokoiseen suursäkkiin. Sillä selviytyy pienemmästä määrästä muuta jätettä käden käänteessä.
Helpposäkin voi tilata joko jätelavatilauksen yhteydessä tai tyhjän säkin voi käydä ostamassa itselleen erikseen Uudenmaan K-Raudoista. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että on kustannustehokkainta tilata jätteen päälajin lavan lisäksi pienemmille jätemäärille Helpposäkkejä.