Syksy on talkooaikaa – vaihtolavamme ja suursäkkimme tuovat avun
Taloyhtiössä alettiin kesän jälkeen suunnitella talkoiden pitämistä. Olihan itse kullekin kertynyt nurkkiin kesän jäljiltä ylimääräistä tavaraa ja jätettä useampaa eri sorttia. Liian pitkään kasautuneet tavaramäärät saattavat aiheuttaa niin omien kuin yhteisten tilojenkin ahtautta.
Jotta taloyhtiössä vältyttäisiin esimerkiksi jätekatoksen ylimääräisellä tavaralla täyttymiseltä ja pihan reunoille kohoavilta puutarhajäte kasoilta, päätti hallituksen puheenjohtaja Jaakko ottaa puhelun Helppopalveluiden asiakaspalveluun. Hän uskoi saavansa tarvitsemansa avun tavaran paljouteen ja jäteongelmiin osaavalta taholta.
Talvea ei kannata jäädä odottamaan
Jaakko ja muut taloyhtiön asukkaat tiedostavat, että talkoot on hyvä saada tehtyä ennen talven ja lumen tuloa. Esimerkiksi pensaat ja puut kestävät lumen painon paljon paremmin, kun ne on leikattu hyvään kuntoon.
Leikkuujätteen ohella myös puista putoavien lehtien haravointi on olennainen osa syksyistä aherrusta. Vanhojen lehtien hautautuminen lumen alle koko talveksi ei ole toivottava tilanne. Sen sijaan uusien kasvien istuttaminen on paras tehdä syksyllä, jotta talven jälkeen ne ovat valmiita kevään kukoistukseen. Lumivaippa ei ehdi tehdä taimille tuhojaan, kun istutuksen ajoittaa oikein.
Syksy on talkooaikaa
Haravoinnin, istutuksen ja pensaiden siistimisen ohessa on hyvä muistaa poistaa kasvien vioittuneet tai ylikasvaneet osat, jotta ne eivät aiheuta talvikelien aikaan lisäharmia. Syksy onkin parasta aikaa lähes kaikenlaisten kasvien hoidolle ja leikkaukselle.
Oikein ajoitetun kasvien leikkuun ansiosta kasvit ehtivät toipua rauhassa ennen talven pakkasia ja pystyvät kevään tullen uusiutumaan tehokkaasti. Etenkin puiden ja pensaiden muotoilu onnistuu parhaiten syksyllä, kun kasvit eivät jatkuvasti tuota uusia versoja. Koko taloyhtiö kiittää, kun kasvit on trimmattu kuntoon syksyllä ennen kelien kylmenemistä.
Helppopalvelut on täsmällinen kumppani
Jaakko sai keskusteltua Helppopalveluiden kanssa taloyhtiön tarpeisiin sopivat vaihtoehdot selviksi. Sopu palvelun ajankohdasta, tarvittavista välineistä ja noudoista syntyi käden käänteessä.
Ajoissa aikataulutetut talkoot oli myös helppo tiedottaa muille taloyhtiön asukkaille, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan koko yhteisöä koskevaan puuhaan. Myös 14 vuorokauden vuokra-aika tarjosi taloyhtiölle oivan keinon saada useampi henkilö ottamaan osaa talkoihin.
Helppolava avuksi vaihtolavatarpeisiin
Isompaan tarpeeseen taloyhtiö päätti hankkia asukkaidensa käyttöön Helppopalveluiden vaihtolavan. Helppolavoja on useita erilaisia eri jätejakeille, mutta taloyhtiön tarpeisiin sopivimmaksi todettiin viherlava, jolle saa laittaa kaikenlaista orgaanista jätettä. Esimerkiksi puiden ja pensaiden leikkuujäte, nurmikko ja haravoinnista kertyvät lehdet ovat viherlavalle sopivaa sisältöä.
Helppopalveluiden kaikkien vaihtolavojen vuokra-aika on 14 vuorokautta, mikä palveli erinomaisesti taloyhtiön aikataulua. Normaalin ja pienen viherlavan hinta on kiinteä 518 euroa. Kippilavan hinnaksi tulisi 453 euroa, mutta tässä tapauksessa taloyhtiö koki normaalin lavan parhaaksi vaihtoehdoksi.
Mikäli Helppolavalle on tarvetta yli kahdeksi viikoksi, maksaa jokainen 14 vuorokauden ylittävä vuorokausi kolme euroa.
Loppusilaus Helpposäkeillä
Koska viherlavalle ei voi laittaa aivan kaikenlaista jätettä, tarjoaa Helppopalvelut myös Helpposäkkejä juuri esimerkkimme kaltaisen taloyhtiön talkootarpeisiin. Helpposäkki on kätevä väline kerätä jätettä, sillä vielä sitä ostaessa asiakkaan ei tarvitse tietää, mitä sinne tulee laittamaan.
Helpposäkkejä voi ostaa useista K-Raudoista, joten Vantaalainen taloyhtiömme voi hakea riittävän määrän säkkejä hyvinkin läheltä. Mikäli K-Rauta ei olisi tarpeeksi lähellä, voisi Helpposäkin tilata myös vaihtolavan toimituksen yhteydessä. Säkin toimitus itsessään vaihtolavan yhteydessä ei maksa mitään.
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja tilasi Helppopalveluilta Helppolavan sekä lisäksi muutaman Helpposäkin, joihin taloyhtiön tarkoituksena oli kerätä muutamaa erilaista jätelajia.
Lajittelu on tärkeä muistaa
Helpposäkkeihin voi kerätä monenlaista jätelajia, kunhan niitä ei sekoita keskenään. Puu, pahvi, muovi, viher- ja talkoojäte, sekä betoni, multa ja rakennusjäte ovat jätelajeja, joita Helpposäkkeihin voi kerätä. Harvinaisemmista jätelajeista kestopuu ja hiekka, kivi sekä murske kelpaavat säkkiin mainiosti.
Lajitteluohjeet on kuitenkin hyvä vilkaista ennen täyttöä, jotta säästyy yllätyksiltä. Esimerkiksi puusäkki on hyvä valinta kookkaammille oksille ja vastaavanlaiselle puujätteelle, mikäli sitä on riittävän paljon. Niitä ei näet saa laittaa viherlavalle.
Talkoosäkille voi tulla tarvetta, mikäli sekalaista tavaraa on vähemmän kuin mitä Talkoolava vaatisi. Talkoosäkkiin voi heittää vaikkapa varastosta löytyvät muutamat esineet.
Helppopalvelut auttaa taloyhtiöiden talkoissa
Helppopalvelut tarjoaa talkoisiin kätevät ja kiinteähintaiset ratkaisut, joita hyödyntämällä taloyhtiön asukkaat voivat keskittyä itse talkoisiin. Me hoidamme asianmukaisten keräysvälineiden toimittamisen, jätteen poiskuljetuksen ja käsittelyn asukkaiden puolesta.
Palvelumme ostaminen niin vaihtolavojen kuin säkkien osalta on tehty mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi. Laitetaanko teidänkin taloyhtiönne talkookuntoon muutamalla klikkauksella?